Vanhemmaksi ei tulla päivässä, vaan tähän rooliin opitaan huomattavasti pidemmässä ajassa. Jos ei ole ollut pikkusisaruksia tai muita pieniä lapsia lähiympäristössä, loikkaus huolettomasta, lapsettomasta elämästä siihen, että onkin yhtäkkiä vastuussa jonkun toisen henkiin jäämisestä, tuntuu hurjalta. Mutta niin kuin vauvakin kasvaa ja kehittyy päivä päivältä, samalla tavalla äidit ja isätkin kasvavat ja kehittyvät roolissaan, ja jonain päivänä ei enää voi ymmärtää, miksi esim. vauvan kylvettäminen pelotti joskus suunnattomasti.

Me kaikki olemme erilaisia ja meillä kaikilla on erilaiset vauvat. Meissä äideissä on käytännöllisiä, teoreettisia, rentoja, perfektionisteja ja kaikkea siltä väliltä. Myös vauvoilla on omat temperamenttinsa, ja koska temperamentti on sisäsyntyinen ominaisuus, sitä ei voi muuttaa. Ja elämän tekee itselleen paljon helpommaksi, jos hyväksyy vauvan luonteen, vaikka se vähän haastavampi olisikin. Ylipäätänsä olisi tärkeää, että äidit ja isät eivät vertailisi itseään ja vauvojaan muihin.

Hyvät unirutiinit

Uni on monelle itsestäänselvyys ennen kuin vauva syntyy ja unesta tuleekin yhtäkkiä luksusta. Pienten vauvojen ei tulekaan nukkua öitä putkeen, mutta silti hyvät unirutiinit kannattaa rakentaa alusta alkaen. Siitä hyötyvät sekä vauva että vanhemmat. Erilaisia uniguruja on monia (mm. Gina Ford ja Tracy Hogg), mutta kaikki tyylit eivät suinkaan sovi kaikille. Kannattaa antaa oman ja vauvan persoonallisuuden ohjata, mikä unirutiini tuntuu oikeimmalta.

Pullo riittää

Rintaruokintakeskustelut saavat yleensä tunteet käymään kuumina ja mielipiteet ovat joko mustaa tai valkoista. Rintaruokintalaiset saarnaavat tärkeistä vitamiineista ja hivenaineista, äidin ja vauvan läheisyydestä ja tutkimustuloksista, joiden mukaan rintaruokituista vauvoista tulee terveempiä ja älykkäämpiä aikuisia. Tosi asia on kuitenkin se, että kaikki eivät pysty rintaruokkimaan. Tai heidän elämäntilanteeseensa sopii pulloruokinta paljon paremmin. Ja on myös vauvoja, jotka eivät millään opi syömään rinnasta. Terveitä ja fiksuja aikuisia kasvaa myös pulloruokinnalla!

Einekset eivät ole myrkkyä

Vauvan ruokailu voi olla samanlainen keskustelusudenkuoppa kuin rintaruokkiminen. Toki vauvan ruokailu on tärkeää, sillä vauvan paino on ensin saatava nousemaan ja sitten pysymään käyrällä, mutta tässäkin asiassa maalaisjärki auttaa. Ensinnäkin, kaikki vauvat oppivat syömään siitä huolimatta, aloittiko vauva sitten ruokailun ns. nyrkki edellä sormiruokana vai avaamalla suunsa äidin tarjoamalle lusikalle. Ja vastaavasti, vauva oppii kävelemään ja puhumaan vaikka tälle tarjottu ravinto ei olekaan valmistettu luomuäidin luomuruuista, vaan tehtaassa.

Muista, että olit joku jo ennen lapsen syntymää

Kun lapset ovat pieniä, tuntuu välillä siltä, että äitiyden rooli syö kaikki muut roolit. Vauva-ajan ensimmäiset kuukaudet ovat toki sen verran intensiivistä aikaa, että energia tuntuu menevän pelkkänä äitinä olemiseen. Sitten kun vauvasta tulee taapero, sitä alkaa jo kummasti muistaa, että kyllähän sitä tapasi käydä töissäkin, kavereiden kanssa ulkona ja puolison kanssa treffeillä. Ja se on hyvä se, koska kaikki ovat onnellisempia, jos äidillä on elämässä muutakin kuin äiteys.